Sopimusasiat

Sopimusasiat Palvelemme etänä tai ajanvarauksella henkilökohtaisessa tapaamisessa toimipisteissämme.

29/06/2025

Ovatko lomat tarpeellisia?

Ihmiset väittävät aina välillä, että heillä ei ole varaa pitää lomaa tai aikaa pitää lomaa. Väite kuulostaa huolestuttavalta, koska ihminen ei ole kone. Lomien pitkäaikainen pitämättä jättäminen useimmiten kostautuu jollain tavoin. Se voi tarkoittaa pitkäaikaista loman tarvetta työuupumuksen johdosta. Se voi myös tarkoittaa työn tehokkuuden heikkenemistä tai heikentynyttä kykyä nautinnolliseen kanssakäymiseen muiden ihmisten kanssa.

28/03/2025

Päivitykset ovat viime aikoina jääneet vähiin.
Tänä vuonna on kirjallisissa harrastuksissa ryhdistäydytty ja ajatuksia löytyy jo jokunen kappale osoitteesta:
koskentausta.blogspot.com

29/06/2024

Moni riita jäisi syntymättä, jos ihmiset muistaisivat hyvät käytöstavat myös ollessaan toisen kanssa asioista eri mieltä.

25/05/2024

Ihmiset ovat välillä kovin malttamattomia. Hallussa olevia asiakirjoja ei malteta lukea loppuun asti. Oletetaan asiakirjan sisältö ja tehdään tuon olettaman perusteella väitteitä ja vaatimuksia. Ne johtavat huonoimmillaan pitkäkestoiseen oikeudenkäyntiin. Täysin tarpeeton riita olisi vältetty siakirjaan tutustumalla.

08/03/2024

Laki avopuolisoiden yhteistalouden purkamisesta on nyt ollut voimassa runsaat 10-vuotta.
Laki tuntuu olevan maallikoille melko vieras.
Samoin se, että lain säännöksistä voidaan suurelta osin sopimuksella poiketa.

12/01/2024

Asiakirjoja laadittaessa tulee niiden sisällön lisäksi miettiä miten asiakirjaa voidaan yrittää riitauttaa ja sisällyttää asiakirjaan mahdollisuuksien mukaan elementtejä menestyksellisen riitauttamisen torjumiseksi.

09/12/2023

Asiakirjoja käytettäessä kannattaa aina ensin tutkia mitä asiakirja voi kertoa tarkalle lukijalleen.
Tarkalla lukemisella voi havaita sen sisältävän tietoja, joita ei ole tarkoitus kertoa muille.

23/09/2023

Asiakirjat ovat ystäviämme. Niiden laatimiseen tulee siten suhtautua samalla tavoin kuin hyvään ystävään. Pikkutarkka asiakirja estää menestyksellisen riitelyn asiakirjan sisällön kohteena olevasta asiasta tai ainakin olennaisesti pienentää menestymisen mahdollisuutta mahdollisessa riidassa.
Asiakirjan sisällöstä ja laatimistavasta voi myös saada tukea asiakirjan laatimiseen liittyvien mahdollisten väitteiden oikeellisuudeta eli voisiko kulloinkin esitetty väite olla totta.
Asiakirjan laatiminen kannattaa antaa niitä työkseen tekevän hoidettavaksi tai ainakin tarkistuttaa asiakirja tälläisellä henkilöllä.

10/09/2023

Keskustelin aiemmin viikolla älypuhelimelta tulevaisuudessa vaadittavista ominaisuuksista. Keskustelun toinen osapuoli oli viestinnän ammattilainen.
Mahdollisuus käyttää puhelinta puheluiden soittamiseen ei ilmeisesti ole jatkossa poikkeuksetta haluttu ominaisuus.

03/07/2023

Teemme helposti asiat kuten aina ennenkin. Siitä huolimatta, että se ei useinkaan ole pakollista tai välttämättä edes tarkoituksenmukaista.
Aina rajalliset taloudelliset voimavarat sekä kulloinkin voimassa olevat säännökset rajoittavat luonnollisesti mahdollisuuksia tehdä asioita toisin. On kuitenkin paljon asioita joiden muuttamista ne eivät rajoita. Mikään ei kiellä olemasta suvaitsevainen toisia kohtaan. Mikään ei myöskään kiellä ottamasta muita ihmisiä huomioon. Asioista saa myös sopia, jos sitä ei ole laissa nimenomaisesti erikseen kielletty. Sopimuksien tekeminen kirjallisena on myös perusteltua vaikka se ei olisi laissa määritelty pakolliseksi.
Sopimuksien tekemisessä kannattaa käyttää ainakin apuna niitä työkseen kirjoittavia.

01/05/2023

Vanhempien parisuhteen päättyessä pitää sopia myös lapsia koskevista asioista. Usein tulee pohdittavaksi, että pitäisikö lapsia koskevissa sopimuksissa lasten etua valvoa jonkun päättyvän parisuhteen ulkopuolisen henkilön.

07/01/2023

Asiakirjat ovat ystäviämme. Ystäville kerrotaan ja tässä tapauksessa niihin kirjataan ajatuksemme ja tahtomme yksityiskohtaisesti.
Siten esimerkiksi testamenttiin kirjataan yksityiskohtaisesti miten haluamme meiltä aikanaan jäävän perinnön jaettavaksi.

Osoite

RaatihuoneenKatu 21-23 B
Hämeenlinna
13100

Aukioloajat

Maanantai 09:00 - 15:30
Tiistai 09:00 - 15:30
Keskiviikko 09:00 - 15:30
Torstai 09:00 - 15:30
Perjantai 09:00 - 15:30

Hälytykset

Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita Sopimusasiat :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.

Ota Yhteyttä Yritys

Lähetä viesti Sopimusasiat :lle:

Jaa

Kategoria